tiistai 11. syyskuuta 2012

Lohta maustettuna korianterilla ja limellä

Esittelenpä teille yhden lempiruoistani. Se on herkullista ja helppoa. Se syntyi kerran vahingossa, kun pohdimme vaihtoehtoisia makuja perinteiselle uunilohelle ja maut ovat osaksi varastettu vanhemmiltani. Näin opiskelijana on tullut aika paljon harrastettua lohitarjousten kyttäämistä, ja niitähän on yllättävän usein. Joten  tämäkään ruoka ei välttämättä tule kalliiksi! Tällä kertaa lohen kilohinta oli n. 5e.





Tärkeimmät ainesosat ovat tietenkin lohi, korianteri, lime, kookosmaito ja suola. Muuten voi soveltaa. Tässä kuitenkin suurpiirteinen resepti.

Lohta (n. 1kg)
Kookosmaitoa (tölkillinen riittää)
Tuoretta korianteria (melkein yksi ruukullinen)
Limeä (kokonainen tuore lime tai limemehua runsaasti)
Mausteita: suolaa (sekä vaikkapa pippuria, muutama ripaus garam masalaa, loraus makeaa chilikastiketta, muutama chili)
Lisäksi mahdollisesti useampi tomaatti, runsaasti sipulirenkaita tai pari kynttä valkosipulia, mitä nyt keksiikään :) Tomaatit kannattaa laittaa mahdollisimman isoina paloina, puolikkaina tai vaikkapa kokonaisina. Tällä kertaa laitettiin pieniä salottisipuleita, nam!

Kaikki vaan vuokaan, vuoka uuniin ja reilun puolen tunnin päästä pöytään ja lautaselle riisin seuraksi. 200 astetta riittää, voi toki laittaa kuumempaankin uuniin.


Maistui!

P.S. Eräs ystäväni kerran sanoi, että mun pitäis kirjottaa ylös mun reseptejä. Usein kun tulee hieman sovellettua ja keksittyä omia juttuja. Tämä taitaakin olla paras yritykseni tähän mennessä! Mutta jos kirjoittaisin reseptit ylös, tappaisiko se kenties luovuuden ja hauskuuden leivonnasta ja ruoanlaitosta?

2 kommenttia:

  1. Hyvää oli! Jätin kookosmaidon pois, pirskotin hieman oliiviöljyä kasvisten päälle ja lisäsin vielä tuoretta korianteria. Taatusti uudenlainen lohielämys! Tätä tehdään toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Täytyypä kokeilla itsekin oliviiöljyllä!

      Poista