perjantai 5. joulukuuta 2014

Odotuksen aikaa

Joulukalenterin luukkuja on availtu jo muutamat, glögiä on maisteltu ja joku on saattanut jo pari pakettiakin paketoida. Kaiken maailman jouluvaloviritelmiä on voinut bongata jo pidemmän aikaa ja enää ei ole yleisesti tunnustettua lupaa valittaa jos jossain soi joululaulut. Joulukuusia, jouluverhoja, joulukortteja. Piparkakkutaloja. Joulusuunnitelmia ja -järjestelyitä. Pikkujoulut, joulujuhlat. Mitä näitä on.

Poikkeuksellisesti meillä joulunodotus on ollut tänä vuonna hyvin erilaista.

Enemmän kuin joulua, odotamme nyt joulukuussa syntyvää esikoistamme ja jouluvalmistelut ovat jääneet lähes nollaan. Joulu on ollut kuitenkin eri tavoin mielessä.

Ison mahani kanssa lyllertäessä ja vaappuessa olen miettinyt Mariaa, joka raskaanaollessaan matkusti Joosefin kanssa Beetlehemiin. Ei välttämättä ollut helpoin reissu.

Usein mietin, että miltähän meidän lapsi näyttää. Maria pohti sitä varmaan vieläkin hämmentyneempänä, kun kerta lapsen isä oli Jumala. Miltä Jumala näyttää? Miltä Jumalan poika näyttää? Kenen piirteitä lapsen kasvoissa olisi nähtävissä?

Niin, nyt adventtina odotamme joulua. Odotamme sitä, että Jeesus syntyy maailmaan. Ja tosiaan, Jeesushan syntyi jo.

Ainakin mä odotan myös sitä, että Jeesus tulee ens kerran.

Tätä lasta on tullut kannettua mahassa jo useamman kuukauden ajan. Se on tullut tutuksi ja sen olemassaoloa on vaikea kieltää tai unohtaa. Mun vatsassa kasvaa aktiivisesti liikkuva lapsi, jonka vilkkainta aikaa ovat illat. Aivan hentoiset potkut alkoivat pikkuhiljaa tuntua yhä selkeämpinä ja vahvempina. Nyt tuntuu, kuin se yrittäisi pylly edellä mahan läpi ulos! Välillä ihan sattuu.

Kuitenkin, lapsi on meille vielä kovin tuntematon. Ei olla nähty kasvoista kasvoihin.

Kerran huomasin vertaavani edessä olevaa lapsen syntymää Jeesuksen paluuseen. Kun tämä elämä on ohi tai jos Jeesus ehtii takas ennen sitä, odottaa Jumalan lapsia mielenkiintoiset hetket. Vihdoin me nähdään Jumala kasvoista kasvoihin. Vihdoin kaikki kysymykset käy turhiksi. Mikään ei enää erota meitä Jumalasta. Päästään sieltä pimeästä, ahtaasta kohdusta Isän syliin.

Ihan täydellinen vertauskuva tämä ei kylläkään ole. Meidän lapsi saa nyt olla jatkuvasti äidin lähellä ja kuulla äidin sydämen sykkeen ihan koko ajan. Kohdussa on varmaan kiva lillua lämpimässä. Isän äänikin on tullut kovin tutuksi ja ravinto tulee pyytämättä. Kohta hän syntyy kylmään, raakaan maailmaan. Vaikka vanhemmat kuinka rakastaisivat lastaan, kenestäkään ei ole täydelliseksi isäksi tai äidiksi. Pettymyksiä on luvassa.

Onneksi meidän ei tarvitse vanhempina hoitaa hommaamme yksin. Lapsellamme on Isä myös taivaassa ja liuta enkeleitä varjelemassa. Me saadaan pyytää viisautta Jumalalta, joka lupaa sitä antaa. Jumala, joka antoi poikansa syntyä tänne ja kärsiä meidän puolesta, ihan varmasti tahtoo pitää pienimmästäkin meistä huolen kun kerta rakastaa meitä niin valtavasti.

Luottavaisin mielin kohti tulevaa!

Hyvää joulunaikaa! <3

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Fajitas-salaatti

Isänpäivän kunniaksi herkuteltiin Ruokahommia-blogista bongatulla Fajitas-salaatilla, nam!



Ohjeeseen tuli pienenpieniä muutoksia ja siitä tuli todella herkullista! Laitan jokaisen osion ainekset ja toimenpiteet erikseen, tässä:

Salaattipohja:
  • pieni kerä jäävuorisalaattia
  • ruukullinen rucolaa
  • ruukullinen (tai hieman vähemmän) korianteria
  • rasiallinen kirsikkatomaatteja
  • avokado
Yllä olevat ainekset pestään, pilkotaan ja sekoitetaan keskenään salaattipohjaksi.


Sipuli&paprika:
  • kolme punasipulia
  • kaksi paprikaa
  • hunajaa
  • muutama ripaus suolaa
  • öljyä tai voita paistamiseen
Sipulit renkaiksi ja paprikat suikaleiksi. Kuumenna rasva. Mä tykkään käyttää oliiviöljyä ja voita keskenään, koska pelkkä voi palaa helpommin ja öljy taas helposti räiskyy. Pidän myös kummankin mausta. Paprikat ja sipulit kuumalle pannulle, kuullota hetki kuumalla ja vähennä lämpöä. Lisää päälle reilusti hunajaa ja anna karamelisoitua. Lopuksi, lisää hieman suolaa.


Kana:
  • 300g (tai enemmän!) maustamattomia broilerinfilesuikaleita
  • Santa Marian Fajita-marinadista puolet (löytyy ihan tavallisen ruokakaupan texmex-hyllystä)
  • valkosipulinkynsi
  • paprikamaustetta (mieluiten makeaa ja savustettua)
  • mustapippuria
  • ripaus suolaa
  • punainen chili
  • (chilimaustetta)
  • rasvaa paistamiseen
Laita kana marinoitumaan. Ilman marinadiakin pärjää varmasti oikein hyvin, mutta halusin kokeilla tuota Santa Marian uutta marinadia ;) Paista kana ja pilkottu chili pannulla (eri pannulla, jotta sipuli ja paprika pysyvät lämpimänä). Lisää valkosipulimurska ja mausteet.


Kastike:
  •  n. 1 dl ranskankermaa
  • n. 1 dl turkkilaista jogurttia
  • 3 valkosipulinkynttä murskattuna
  • tilkka sitruunamehua
  • mustapippuria
  • suolaa
Kaikki vaan sekaisin!


Lisäksi:
  • salsaa (suosittelen tekemään itse, netistä löytyy hyviä reseptejä!)
  • nachoja
  • (hunajapaahdettuja pähkinöitä)

Onnea vielä kaikille isille, isoisille, isoisoisille, appiukoille, isähahmoille ja tuleville isille! <3 Olette korvaamattoman tärkeitä.

torstai 6. marraskuuta 2014

Muhkeat mokkapalat

Mokkapalat on mulle sellainen tosi suomalainen jälkkäri, josta tulee mieleen lapsuus ja ala-asteen 'pullikset', nykyisimmin ilmeisesti 'bullixet'. Ei ilmeisesti ole kyse mitenkään kovin perinteisestä suomalaisesta herkusta, lienee joskus jostain valtameren tuolta puolen rantautunut... Onkohan kukaan tutkinut mokkapalojen historiaa? ;) Mulle tutuimpia nimityksiä on mokkapalat tai suklaaruudut, mutta ilmeisesti tälle herkulle on monenlaisia nimityksiä ja hyvinkin erilaisia reseptejä. On myös monta koulukuntaa siitä, millaisia mokkapalojen tulee olla. Oma mielipiteeni on se, että niiden tulee olla meheviä ja kuorrutetta saa mielummin olla liikaa kuin liian vähän.


Miten intouduinkaan tänään tekemään mokkapaloja? Todettiin mieheni kanssa, että mokkapalat ei todellakaan oo mun juttu, mulle on hyvin epätyypillistä leipoa jotain mokkapalojen kaltaista. No, tähän löytyy hyvä selitys. Tehdään porukalla mokkapaloja Jyväskylän yliopistolla ensi viikolla järjestettävään Veritas Forum -tilaisuuteen ja lupasin, että meille voi maanantaina tulla leipomaan muutaman pellillisen. No, täytyyhän sitä testata reseptejä, ennen kuin alkaa useampaa pellillistä leipomaan ;) Sitä paitsi, nämä kyseiset yksilöt tuli syötyä tänään Opkon illassa :)

Tässä tänään testattu ja hyväksi havaittu resepti, alkuperäinen löytyy täältä.

Pohja:

200g voita tai vaikkapa juoksevaa pullomargariinia
4 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3-5 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa, nyt meni punaista luomua

 Kuorrute:

50g voita
8 palaa taloussuklaata
1 pkt (500g) tomusokeria (joo-o, ihan sikana!)
50 ml vahvaa kahvia
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
vaniljatankoa rouhittuna myllystä (meiltä loppui vaniljasokeri kesken, muuten olisin laittanut sitä)
ripaus suolaa
(tilkka maustamatonta jogurttia tai maitoa tai lisää kahvia)

Tee näin:
  • (Sulata rasva ja laita jäähtymään.)
  • Muista laittaa uuni päälle (200 astetta)
  • Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään.
  • Lisää vuorotellen maitoa ja kuivia aineita (siivilän läpi) munasokerivaahtoon varovasti haarukalla tms. käännellen.
  • Sekoita joukkoon rasva.
  • Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille.
  • Paista 200 asteessa n. 15 min.
  • Paistamisen aikana valmista kuorrute, jotta saat sen heti pohjan päälle.
    • Sulata kattilassa voi ja suklaa, varo ettei suklaa saa liikaa lämpöä.
    • Lisää joukkoon kahvi ja kaikki muutkin aineet, pidä kattila loppuun asti levyllä, miedolla lämmöllä.
    • Jos on liian paksua, lisää vähän nestettä. Mä lisäsin maustamatonta jogurttia.
  • Kun pohja on valmis, levitä kuorrute heti. Jos haluat päälle nonparelleja tms, täytyy toimia todella nopeasti! Tämä kuorrute jäähtyy nopeammin kuin mikään aiemmin kokeilemani kuorrute! 

 Toivottavasti myös sä saat tällä reseptillä maistuvia mokkapaloja! :)

torstai 30. lokakuuta 2014

Keksitaikinan pakastaminen

Oon jo aiemmin postannut mainion keksireseptin, mutta tässä vielä muutama vinkki!

Ensinnäkin, tumma suklaa ei toimi. Vaikka kuinka rakastan tummaa suklaata, sitä ei kannata sekoittaa tähän reseptiin. Sen sijaan esim. Maraboun minttukrokantti toimii! ;)


Toiseksi, taikina toimii, vaikka sen pakastaisi. Tästä saa mainion vierasvaran, kun pakkaa pötköiksi pakkaseen! Ei tarvitse kuin avata käärö, pilkkoa sopivan kokoisiksi paloiksi, laittaa sellaisenaan pellille ja uuniin. Vie ihan hitusen enemmän aikaa uunissa, mutta lopputulos on aivan yhtä herkullinen herkullinen.



Sellainen vinkki vielä, ettei pötköä luonnollisestikaan kannata säilyttää montaa kuukautta samassa lokerossa vaikkapa lohen kanssa, yäk! Kerran kävi näinkin... Olen tähän asti pakannut pötköt vain leivinpaperiin, mutta esim. kelmu voisi olla hyvä lisäsuoja. Kaikkina muina kertoina taikina on säilynyt erinomaisena, eikä siihen ole tarttunut mitään hajuja tai makuja.

Vertailun vuoksi vielä kuva tuoreesta taikinasta tehdyistä kekseistä paistumassa:


Me saadaan toivottavasti pian kokea, millaista elämä on pienen ihmisen aikatauluttamana. Nämä taikinapötkylät tulevat varmasti olemaan korvaamattoman arvokkaita niinä hetkinä, kun halutaan helposti jotain hyvää ja tuoretta kakkavaippa-arjen keskelle tai kun saamme vastaanottaa vieraita tuoretta vauvaa katsomaan.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Verta!

Kirjoittelin Opkon tuoreena hallituslaisena esittelytekstin itsestäni Jyväskylän Opkon jäsenlehteen, Manteliin. Mantelia voi lukea myös sähköisenä, tämäkin Manteli löytyy Opkon sivuilta. Tässä katkelma kesäkuisesta ajatuksenjuoksustani:

Mielessäni on pyörinyt hieman jännä aihe: veri. Sitä kiertää meissä kaikissa ja onneksi kiertää! Jos ei kierrä kunnolla, niin tulee ongelmia. Se kuljettaa happea ja poistaa hiilidioksidia, se pitää elimistön lämpötilan sopivana ja antaa poskiin punan. Se poistaa kuona-aineita ja kuljettaa ravintoaineita.

Ajatus verestä herättää erilaisia mielikuvia. Toiset liittävät sen elämään, toiset kuolemaan. Toiset pyörtyvät nähdessään verta, toiset alhaisen verenpaineen vuoksi. Vuotava haava pyritään tukkimaan mahdollisimman pian, mutta on myös trendikästä luopua verestänsä lähimmäisen hyväksi. Tampereella mustamakkara on sama kuin lihamuki Lahdessa ja jotkut taas kieltäytyvät syömästä verta, vakaumuksenkin vuoksi. Juutalaisilta Jumala kielsi verilätyt, mutta meitä Jeesus kehottaa juomaan hänen verensä ja syömään hänen ruumiinsa. Kannibalismiakaan ei kristinuskossa katsota hyvällä, mutta onneksi harva ottaa Jeesuksen kehoituksen kirjaimellisesti. Tuo kehoitus tulisi kuitenkin ottaa vakavasti.


”Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu.” Nämä sanat olen monesti kuullut polvistuneena alttarille kun ehtoollisenjakaja kaataa minulle viiniä. Kerran kaatoi mekollekin. Vaikka mekkoon jäi tahra ehtoollisviinistä ja vaikken useinkaan saa veritahroja vaatteista lähtemään, Jeesuksen veri toimii toisin. ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne olisivat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.” Jesaja kertoo, että näin sanoo Herra. Tuttavani kertoi joskus näystä, jossa hän meni aivan likaisena ehtoolliselle, mutta palasi sieltä puhtaana. Jeesuksen veri toimii tehokkaammin kuin Tabort tai sappisaippua, se yltää sydämen syrjäisimpäänkin nurkkaan ja alitajunnan kaukaisimpaan ajatukseen. Jeesuksen veri on myös takuuvarmasti parempi vaihtoehto kuin yrittää itse itseään parantaa ja hinkata itseään mäntysuovalla ja juuresharjalla Jumalalle kelpaavaksi. 



Olen kesätöissä kukkapuutarhalla. Yksi lempikukistani töissä on verenpisara, etenkin isokukkainen amppeliverenpisara. Yhtenä päivänä kuvasin töissä kukkia firman Facebook-sivuja varten ja ottaessani yhtä kuvaa havahduin. Olin tarkentamassa kylttiin, jossa lukee ”Verenpisara 4,5€”. Puutarhalla verenpisaralle voidaan ja täytyy laittaa hinta, jotta firma pysyy pystyssä. Ihmisen verelle onkin vaikeampaa laittaa hintaa. Entä sitten Jeesuksen? Mikä tahansa hinta pisarastakaan Jumalan Pojan verta olisi varmasti naurettava ja loukkaava, oli hinta kuinka korkea tahansa. Isä antoi kalleimpansa ja Jeesuksen kärsimyksen suuruutta on vaikea kuvitellakaan kun hän kantoi meidän synnit. Niin suurta rakkautta on vaikea ymmärtää. Tämän jälkeen verenpisarasta on tullut minulle yhä rakkaampi kukka, sillä se muistuttaa minua siitä uhrista, joka minunkin puolestani on annettu. Se riittää.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Popparikakku

Jos googlaa 'popcorn cake' löytää meheviä kuvia tästä kummallisesta herkusta. Tein hieman maltillisemman (laiskemman) version lähinnä niistä aineksista, mitä kaapista löytyi, sillä jotain herkkua oli saatava pöytään nopsasti.


Ja sehän olikin yllättävän nopeaa ja helppoa. Tästä kakusta löytyy voinmakuisia poppareita, valkoisia vaahtokarkkeja, nonparelleja, valkosuklaata ja suolapähkinöitä.


Suosittelen kokeilemaan värikkäitä m&m's-karkkeja, ainakin kuvissa ne näyttävät hauskoilta, ja uskon, että ne ovat mukavia ylläreitä kakun seassa.

Valtameren toiselta puolen löytyy kyllä mielenkiintoisia makuyhdistelmiä. Tuntuu, että monissa jenkkiläisissä herkuissa ja safkoissa sekoitetaan surutta makeaa ja suolaista. Ite tykkään, ja oon nykyään alkanut laittamaan mm. kuuman kaakaon sekaan hyppysellisen suolaa ja vaniljasokeria. En kuitenkaan mielelläni käyttäisi esim. pekonin makuista hammastahnaa.



Tässä tämän kakun suurpiirteinen ohje:
  • 1 pussi voinmakuisia poppareita
  • keskikokoinen pussi vaahtokarkkeja
  • kourallinen kaapissa ummehtuneita suolapähkinöitä
  • puoli levyä valkosuklaata
  • nonparelleja
1. Poppaa popparit, varo polttamasta.
2. Sulata vaahtokarkit isossa kulhossa mikrossa.
3. Laita popparit vaahtokarkkimössön sekaan, jätä siemenet pussin pohjalle, ne ei tuntuis kivoilta syödessä...
4. Sekoita sekaan suolapähkinät ja muu sälä. Jos laitat jotain suklaakarkkeja, anna popparivaahtis-seoksen jäähtyä hieman, ettei suklaa heti sula rumasti.
5. Painele seos vuokaan. Silikonivuoka oli ainakin näppärä. Mömmö oli sen verran tukevaa, että sitä olisi pystynyt kyllä muotoilemaan käsinkin.
6. Ota se pois sieltä vuoasta ja johonkin nätille (tai rumalle) lautaselle.
7. Koristele. Mä laitoin valkosuklaata, pähkinöitä, vaahtiksia ja nonparelleja. Värikkäämpi kakku on varmasti hauska koristelemattakin! :)
8. Koita selvitä kakun leikkaamisesta.
9. Koita selvitä jännittävästä makuelämyksestä tai mahdollisten vieraiden reaktioista.

Kivaa viikkoa teille!

<3: H

P.S. Hups! Unohdin mainita yhden ainesosan. Ruokalusikallisen voita voi sulattaa vaahtisten seassa!

torstai 27. maaliskuuta 2014

tiistai 18. helmikuuta 2014

Ravintolapäivän resepti

Tässä lupaamani resepti, jolla keiteltiin ravintolapäivän chait. Resepti ei todellakaan ole järkevin mahdollinen, mistä aloittaa, mutta jos joku tahtoo tietää tarkan reseptin tarjoilemaamme chaihin, tässä se on:

Laita seuraavat ainekset isoon kattilaan, kattila hellalle ja käännä liesi neloselle
  • 2 l UHT-käsiteltyä vähälaktoosista täysmaitoa
  • 1 l kylmää vettä
  • 10 chai-teepusseja
  • 6 pussia mustaa maustamatonta teetä
  • 2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 2 tl vihreitä kardemumman siemenpalkoja
  • 2 tl "tavallista" kardemummaa
  • 2 rouhaisua mustapippuria myllystä (heh, onpas tarkka...)
  • 2 tl chaimausteseosta (T-plus masala)
  • 2 kpl laakerinlehtiä
  • 1 tähtianis
  • 2 rouhaisua vaniljamyllystä
  • 0,75 dl tai 30 tl sokeria (muiden kuin UHT-käsiteltyjen maitojen kanssa laitettiin desi sokeria)
  • hyppysellinen cayennepippuria
Anna kiehahtaa, jonka jälkeen lisää vielä
  • 1 tl kanelia
Siivilöi ja nauti!




Järkevämpiä reseptejä on tosiaan netti pullollaan ja se oikea löytyy varmaankin vain tekemällä ja maistelemalla! :)

Ravintolapäivän jälkitunnelmat

Eilen oli ravintolapäivä, johon osallistuimme myymällä chaita Chai time!-kojusta. Hommaa riitti koko viikonlopuksi, mutta kaikki oli kyllä sen arvoista!


Asiakkaita riitti kohtalaisen hyvin ja chaita meni noin 30 litraa. Joku yllättyi mausteisuudesta, mutta suurin osa tuntui todella tykkäävän chaista. Kaikkein kivoimmalta tuntui, kun muutamat tulivat mukillisen maistettuaan hakemaan myöhemmin lisää!



Hauskointa oli, kun tutustui ennestään tuntemattomiin mahtaviin tyyppeihin! :) Ihanaa oli tietenkin myös se, että kaverit, tuttavat ja ystävätkin ehtivät tulla chaille.


Tuotto, 65 euroa ylöspäin pyöristettynä, lähti tänään Kirkon Ulkomaanavun kautta taifuunin uhrien avuksi tehtävään työhön Filippiineille.






Jos joku tahtoo tarkan reseptin eiliseen chaihin, niin kannattaa seurailla Satunnaisia. Eiköhän se lähipäivinä ilmesty tänne, kunhan muuttotouhuilta ehdin :) Monet saivatkin reseptin jo eilen mukaansa.

Lämmin kiitos vielä kaikille, jotka olitte jollakin tavalla mukana! Iloitsen teistä!

<3: H

maanantai 10. helmikuuta 2014

Ravintolapäivä lähestyy huimaa vauhtia!


Vaikka ravintolapäivän kojuni on idealtaan hyvinkin yksinkertainen, riittää valmisteluissa tekemistä silti. Eilen käväisin Helsingin Hämeentien varrella olevissa etnisissä ruokakaupoissa hakemassa mausteita, tänään askartelin kaikenlaista kojua varten. Niistä voi lukea (lue: katsella) lisää askartelublogistani.




Hommaa riittää kyllä koko viikolle! :) Ainiin, graduakin piti vissiin tehdä.

Kivaa viikkoa teille!

<3: H

torstai 6. helmikuuta 2014

Chai time!-koju ravintolapäivänä 16.2.

Ravintolapäivän iltana löydät minut Sammonkadun ja Väinönkadun kulmasta tarjoilemasta chaita, tervetuloa maistamaan!

Mitä se on? 
Kurkkaa aiemmat postaukseni chaista (klik ja klik).

Miksi?
On tehtävä sitä, mistä nauttii ja mikä tuo iloa. Vielä kivempaa on tehdä jotain, mikä tuottaa iloa muillekin.
Oon monesti unelmoinut omasta pienestä kahvilasta, mutta opintoni ja kaikki muu on vienyt minua toistaiseksi aivan muihin suuntiin. Haave kuitenkin kytee jossain tuolla, ja onhan sitä päästävä toteuttamaan, edes vähän pienemmässä mittakaavassa.
Kerran pidimme ystäväni kanssa ravintolapäivänä vohvelikahvilaa. Söpön kahvilamme nimi oli Café Bambi ja päivästä jäi päällimmäiseksi mielettömän hyvä fiilis! Siitä asti olen ollut varma, että tulen kokeilemaan jotain vielä jonain ravintolapäivänä.
Jos kävisi niin onnellisesti, että Chai time! tuottaisi jotain muutakin kuin hyvää mieltä, kaikki voitto lahjoitetaan Kirkon Ulkomaanavun kautta Filippiineille taifuunin uhrien avuksi.

Milloin?
Ravintolapäivän iltana 16.2., tarkempi aika päivittyy tänne piakkoin! Todennäköisesti 18-23 tai niin kauan kuin chaita riittää.

Missä?
Jyväskylässä! Sammonkadun ja Väinönkadun risteyksessä on Habitan edessä semmoinen hauska kolonen, josta minut löytää. Habitan väki ystävällisesti kertoi, ettei heitä haittaa lainkaan, jos pidän kojuani heidän ikkunansa edessä.

Paljonko?
Kupillinen kuumaa eurolla, kannelliseen mukiin 1,5e. Laskelmoin kustannuksia vielä hieman, joten hinnat saattavat olla edullisemmatkin. Kalliimmiksi ne eivät tule muuttumaan.
Jos tahdot nauttia oikein reilusti, voit ostaa chaita kotiin vietäväksi 3e/litra, mieluiten omaan astiaan. Voit tilata isommat määrät jo etukäteen laittamalla sähköpostia (hanna.s-m.mikkola@student.jyu.fi), tekstaria (044 5564528) tai kommentoimalla tähän alle. Ilman etukäteistilausta voi olla, etten pysty myymään suurempia määriä.

Miten?
Take away. Nappaa mukillinen matkaasi tai jää hetkeksi rupattelemaan. Istuimia en ikävä kyllä pysty tarjoamaan, tukkisimme muuten kulkuväylän. Maksuksi kelpaa käteinen.

Mites kun...?
Keitän chain HYLA-maitoon. Teen myös laktoosittoman version, jos tulee useampi toivomus. Jos haluaisit maistaa chaita, mutta olet allerginen vaikkapa jollekin tietylle mausteelle, niin toivomuksia sopivasta versiosta saa esittää. Pyrin toteuttamaan toiveet ja keittämään pienen erän chaita, jossa ei ole sinua allergisoivia mausteita. Tämä vain siinä tapauksessa, että toiveita tulee useampi ja allergiaversio on toteuttamiskelpoinen. Esitäthän toiveet alle.

Vielä kerran: tervetuloa!

Ravintolapäivää innolla odottaen,

Hanna

maanantai 3. helmikuuta 2014

Chaita luvassa ;)

Kirjoitin chaista, tuosta hurmaavan mausteisesta makeasta aasialaisesta maitoteestä, syyskuussa. (Klikkaa, ja lue.) Sitä on tullut nautittua syksyn ja talven mittaan litrakaupalla. Onneksi arkinen chai voi olla ihan terveellistäkin, jos vähentää sokerin määrää. Suurimmalla osalla chaihin käytettävistä mausteista on nimittäin vaikka mitä terveysvaikutuksia!


Ravintolapäivä on taas kahden viikon päästä, jee! :) Tarkoitus olisi tällä kertaa pistää pystyyn pieni ständi kadunkulmaan ja myydä chaita. Vielä on muutama mutka matkassa, katsotaan saadaanko käytännön asiat järjestymään. Intoa kyllä riittäisi ;)

Reseptit muuttuvat, ainakin minulla, ja tämänhetkinen resepti on hieman erilainen. Siispä päätin päivittää sitä tänne blogin puolellekin. Seikkailtuani Helsingin Hämeentien etnisissä ruokakaupoissa löysin vihdoin sitä chaimasalaa ja oikein hyvää chaita teepusseissa.


1. Kattilaan 1,5 l vettä ja maitoa, puolet ja puolet
2. Levy päälle, vaikka täysille
3. Kattilaan seuraavat ainekset vesimaidon seuraksi:
  •  Mustaa teetä 2-4 teepussia
  • Chai-teepusseja 3-4 kpl
  • Tuoretta inkivääriä raastettuna tai paloina 1-3 cm
  • Mustapippuria pari kierrosta myllystä
  • Vihreitä kardemummoja (heh) puoli kourallista
  • Sokeria 2 rkl - 0,5 dl
4. Hämmennä, kunnes melkein kiehahtaa
5. Lisää kanelia
6. Siivilöi
7. Tadaa!

Tärkeintä on mielestäni tehdä sellaista, mistä itse pitää. Siispä voit ihan huoletta tehdä pelkkään veteen tai maitoon ja käyttää juuri niitä mausteita, mistä itse pidät eniten :) Mä olen huomannut tykkääväni eniten nimenomaan täyteläisestä chaista, jossa on aavistuksen verran enemmän kardemummaa, mustapippuria, kanelia ja inkivääriä.

Kivoja helmikuisia päiviä!

<3: H

P.S. Kyllä sen saa antaa kiehahtaakin, etenkin jos kanelin lisää vasta jälkikäteen. Kaneli nimittäin saattaa mennä kitkeräksi keitettäessä. Mutta... Jos sen antaa kiehua ja kääntää katseensa edes hetkeksi pois, lopputulos voi olla tämä:

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kalakeittoa thaimeiningillä

Tällä kertaa liemeen joutui Pangasius. Aika hajutonta ja mautonta, mutta sopi hyvin tähän muuten maukkaaseen ja mausteiseen keittoon. Pangasiuksen sijaan voisi ihan hyvin käyttää jotakin muuta vaaleaa kalaa, tai vaikkapa kanaa, katkarapuja, herkkusieniä tai riisinuudelia. Tai laittaa runsaammin sipulia ja tomaattia.

Tähän liemeen heitin seuraavat ainekset seuraavassa järjestyksessä
  • Muutamat pangasiusfileet
  • Kaksi tölkkiä kookosmaitoa
  • Vettä ehkä pari litraa
  • Mausteeksi seuraavia:
    • 1 kokonainen tuore chili
    • punaista currytahnaa 2 tl
    • valkosipuli-inkivääritahnaa 2 rkl
    • thaikalakastiketta ehkä n. 1/2 dl
    • soijakastiketta 2 rkl
    • makeaa chilikastiketta 3 rkl
    • tom yam-tahnaa 1 rkl
  • 500g tomaattimurskaa, koska laiskotti ja oli nälkä
  • Kaksi isoa sipulia siivuina, olisi voinut olla useampikin
  • Limemehua ja sitruunamehua n. 1 dl
  • Lopuksi ruukullinen tuoretta korianteria
Toivottavasti saat tästä inspiraatiota hieman maukkaampiin kalakeittoihin! Mausteita ja muita voi varmasti muokata mielensä mukaan.

Niin, ja vuosikin tais tuossa blogitauon aikana vaihtua, joten...
Hyvää tätä vuotta!

<3: H