keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Chai time!

Kun haluan hemmotella itseäni ja nautiskella, keitän chaita. Chai ei ole ihan mitä tahansa lientä, vaan herkullisen täyteläistä mausteista ja makeaa maitoteetä. Kahviloista saat chain kaltaista juomaa kun tilaat chai lattea. Chai, se jos mikä lämmittää sekä kehoa että mieltä.

Harvinaisen vaaleaa chaita
Chaita juodaan monissa Aasian maissa ja sen maku ja koostumus vaihtelee maan mukaan. Kuten vaikkapa suomalainen omenahillo, myös chai on erilaista riippuen siitä, kenen kotona sitä keitetään. Kerronpa teille, kuinka meillä keitetään chaita!

Koska en ole löytänyt kaupoista valmista chai-masalaa (masala = mausteseos), enkä ole itse jaksanut sellaista tehdä, teen joka kerta hieman erilaista chaita.


Keitän chain maitoon. Kaikkein mieluiten teen chain täysmaitoon, jolloin laimennan sitä vedellä. Löysin juuri lempparimaitoni chain tekoon, Hilja-maidon, mutta sitä ei meinaa enää löytyä kaupoista.

 
Keittämässäni chaissa on mausteina aina reilusti kardemummaa, fiiliksen mukaan kanelia, jonkin verran mustapippuria ja neilikkaa, mutta yleensä myös hieman chiliä, reilusti inkivääriä, hieman fenkolia sekä laakerinlehti tai pari. Ystäväni vinkkasi, että suomalaiseen makuun sopivaan chaihin käy vanilja, jonka jälkeen myös se on tullut jäädäkseen. Usein chaihin laitetaan myös anista, mutta sitä ei vielä meidän maustekaapistamme löydy. Chai-reseptejä löytyy monenlaisia, joten ehkä chaita ei voi tehdä kovin väärin?


kaneli
kardemumma
laakerinlehdet
neilikka
fenkoli
vaniljamylly, niin kätevä keksintö!

Jos chai on uusi tuttavuus, kannattaa mausteita laittaa aluksi hillitymmin ja maistella rauhassa. Meillä kuitenkin usein keitetään hyvinkin mausteista chaita.

Chaihin kuuluu myös olennaisesti makeus. Laita siis reilusti sokeria ja lisää vielä muutama lusikallinen vaikka sokerin määrä jo hirvittää!

Jos haluat kuulla, kuinka Manjula-rouva keittää chaita, katso video täältä. Manjulan sivuilta löytyy muitakin hyviä ohjeita, suosittelen! Mutta seuraavaksi kerron, kuinka itse sen teen:

1. Lämmitän maidon lähes kiehuvaksi
2. Lisään mausteet
3. Lisään teen
4. Annan hautua ja keittyä
5. Lisään sokerin
6. Maistan
7. Mahdollisesti lisään joko sokeria, maitoa, vettä tai jotakin maustetta
8. Siivilöin
9. Nautin


Lopuksi vielä muistilista. Tarvitset:
  • Kattilan
  • Siivilän
  • Mustaa teetä (teepussi tai irtoteetä)
  • Mausteita tai valmista mausteseosta (kardemumma, kaneli, mustapippuri, inkivääri, neilikka, anis, vanilja, chili, laakerinlehti, fenkoli tai jotain näistä)
  • Sokeria
  • Maitoa
  • (Vettä)
  • Söpöt lasit/kupit, joista tulee hyvä mieli
  • Ystävän, jonka kanssa viettää hyvä hetki
  • Aikaa, jotta voit nauttia sekä chain valmistamisesta että sen juomisesta

1 kommentti:

  1. P.S. Tämänhetkiseen chai-reseptiin kuuluu myös anista ja tähtianista, suosittelen kokeilemaan! :)

    VastaaPoista